Kirjoittelin näin liki kolme vuotta sitten
Päälahtarin, eli marsalkka Mannerheimin verisen uran päättymisestä tuli tänään kuluneeksi 56 vuotta.
Ukko on ollut paaden alla jo yli puoli vuosisataa ja hänestä jaksetaan meuhkata vieläkin.
Miksi näin?
Hänen luokkasodassa ja sen jälkeen tekemät rikokset eivät nimittäin vanhene koskaan. Niistä pitääkin puhua ja pitää meteliä.
Ja loppukoon tämä meteli siinä kohtaa kun suomen historiasta on paljastettu viimeisinkin mannerheimin valkoisella tahrattu sivu. Työtä siis vielä on.
Merkittävin tavoite edellisen ohella ja siihen kiinteästi liittyen on vapaussodan myytin neutraloiminen. Vapaussota on aivan samaa satuilua kuin on hehkutus jostakin kesän 1944 torjuntavoitosta. No, ei siitä nyt enempää.
Ei ollut mitään vapaussotaa. Vai voidaanko sanaa vapaussota käyttää tapahtumaketjusta, jossa ammuttiin ja tapettiin nälkään tuhansittain oman maan kansalaisia ja luovutettiin maa ja tuore valtio keisarin saksan alusmaaksi?
Kuinkahan vapaaksi suomi tunsi olonsa oikeasti kun oli koukkunokkien laittamat länget kaulassa?
Vasta saksan keisarikunnan romahdettua ja saksalaisten miehittäjien poistuessa maasta joulukuussa 1918 voidaan puhua jotakin itsenäisestä suomesta.
Parasta:) lukemista näin tammisunnuntain muistoksi tarjoaa tämä sivu.
Lukija huomatkoon, että em. sivut on tehty vakavassa mielessä vaikka ei ensilukemalta siltä vaikuta.
Sivujen sanoma saavuttaisi paremmin kohdeyleisönsä jos sivut muutettaisiin sarjakuvamuotoon.
Vapaussota terminä on siis vähintään harhaanjohtava.
Sitä ovat varsin menestyksekkäästi käyttäneet edukseen ne tahot, jotka sen lanseerasivatkin.
On kaiken maailman Vapaussotasäätiötä ymv. sumuverhoa.
Sumuverhot ovat vihdoinkin haihtumaan päin sillä nykyisen historian tutkimuksen mukaan mikään tosiasia ei näytä puhuvan kyseisen termin puolesta.
Heillä, jotka luulevat puhuvansa totuutta asiassa, on edelleen tämä sumuverho ympärillään. Taianomainen, ihana ja kaiken valkoiseksi pesevä sumuverho eli valkopropagandan riemuvoitto.
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Sapelikilistäjät tai ei niin että oikeet kommarit ja demarit kuten Aarne Saarinen ja Oskar Toko i olivat isänmaan miehiä. Samoin V Vennamo.
VastaaPoistaJ Backman,Lapin Tennilä ja jo kuopattu moskovanpöhö T Sinisalo ja sinä ovat sitä sakkia kun ainakin Karkkilan valimossa sanotiin edustavan kuonan aatelia eli kaikkiein turhinta joukkoa.
Niin että vedä siitä itsellesi huumoria ja mieluusti hyvin rasvatulla köydellä.